Kategori: Aikido

Aikido on laji, josta monella on mielipide. Kamppailulajien harrastajat yleensä tietävät lajista jotain. Onhan aikidoa ollut suomessa jo 1970-luvun alusta. Mitä aikidossa harjoitellaan on myös kamppailulajien harrastajillekkin usein mysteeri. Tilannetta ei helpota se, että aikidoa harrastetaan useista eri syistä. Tämä blogiteksti yrittää heijastella minun omaa tulkintaa aikidon harrastamisesta.

Valtaosa ihmisistä ei tiedä lajista oikeastaan mitään. ”Oletko ollut kilpailuissa?” kysymykseen olen usein vastannut. Monet ovat kummastelleet kun kerron, että lajissa ei ole kilpailuja. Samat ihmiset tosin saattavat käydä kuntosalilla, joogaamassa tai harrastaa jotain muuta liikuntaa ihan vain liikunnan ilosta.

Jotkut saattavat kysellä itsepuolustuksesta. Olisi kiva osata puolustaa itseä, jos tulee ”tilanne”. Tai siis ei välttämättä itseä, mutta heikompaa perheenjäsentä tai muuta heikompaa kanssakulkijaa. Liekö todellinen syy olla halu olla alfamies, joka osaa tapella. Tähän sopii kaikista kovin laji. Vaikkapa ”lajien kuningas”, kuten eräs Suomessa tunnettu laji mainosti sosiaalisessa mediassa.

Itse aloitin aikidon harrastuksen ihan puhtaasti parantaakseni kehonhallintaa, jotta suksi kulkisi paremmin. Kokeilun jälkeen lajissa viehätti kuitenkin eniten yhdessä leikkinen. Leikki missä ollaan tietyllätavalla kamppailemassa, mutta kuitenkin tekemässä yhteistä juttua. Omanlaista tanssia, mutta kuitenkin selkeästi kamppailun lainalaisuuksia noudattaen.

Aikidossa tarkoitus ei ole olla kovin ja tehokkain taistelija, vaan herkkä ja tunteva. Millainen vuorovaikutus hyökkääjän ja vastaanottajan välillä on? Kuka hallitsee konfliktia? Kuka lukee tilannetta tarkimmilla sensoreilla. Kuka pystyy mukauttamaan kehonsa tilanteeseen, kuitenkin säilyttäen kamppailulliset periaatteet.

Vastaavaa leikkiä pääsee tuntemaan myös muissa kamppailulajeissa. Minusta aikido kuitenkin tuntuu kehossa miellyttävälle. Aikidossa harvemmin tulee kovin kipeitä iskuja kehoon eikä tarvitse käyttää suojavarusteita. Vastustaja ei yritä tehdä olostasi mahdollisimman epämukavaa tai repiä raajoja irti. Toki lukkoja on sekä lyöntejä ja potkuka, mutta taso yritetään säätää sellaiseksi, että vastaanottaja juuri ja juuri selviää tilanteesta. Aikido on jatkuvaa sanatonta kommunikointia. Keholla puhumista. Tietynlaista taidetta, missä kamppailukonteksti tuo rakennetta.

Tämän tajuamiseen meni minulla vuosia, vaikka hyvin nopeasti oivalsin, että tässä on jotain erilaista ja tärkeää, mutta en tiennyt mitä.

Minulle aikido on oppimista itsestäni ja muista. Minun identiteettini on aina rakentunut liikkumisen kautta, joten myös itsetutkiskelu on minulle luontevaa tehdä liikkeen ja fyysisen vuorovaikutuksen kautta. Keinoja oman itsensä kehittämiseen olisi varmaan lukematon määrä ja minä olen sattuman kautta löytänyt tämän keinon. Suurin osa harjoittelijoista ei varmaankaan pysty samaistumaan minun tapaani harjoitella aikidoa. On paljon harjoittelijoita, jotka eivät ole lähellekkään yhtä syvällä suossa kuin minä. On myös paljon harjoittelijoita, jotka ovat olleet samanlaisella mindsetillä kuin minä, mutta ovat kasvaneet tämän vaiheen ohi. On varmaan myös yhtä vakavasti hurahtaneita harjoittelijoita, joiden mielestä tässä on kysymys aivan muusta kuin mitä minä ajattelen asiasta.

Voin nähdä muutoksen, mikä on tapahtunut omassa ajattelussani sen jälkeen kun aloitin aikidon harjoittelemisen. Tunnistan omia käyttäytymis malleja ja tunnetiloja paljon paremmin kuin aiemmin. Aikidossa tulee laitettua itsensä useasti mentaalisesti epämukavuus alueelle. Jokaisen harjoitteluparin käyttäytyminen vaikuttaa omaan käyttätymiseen ja toisaalta oma käyttäytyminen vaikuttaa harjoitteluparin toimintaan. Esimerkkinä harjoitteen vaihtuessa tulee seuraavan harjoittelu parin valinta, valitsenko itselle tutun ja helpon parin vai haastanko itseäni hakeutumalla hankalan harjoittelukumppanin pariksi? Miksi joku harjoittelu pari saa minut tuntemaan harjoittelun miellyttäväksi, miksi toisen kanssa harjoittelu on hankalaa? Teenkö konfliktin jo mielessä? Kun mieli on jo ennakkoon puolustus kannalla vaikean parin kanssa, ei aikidomielessä hyvästä tekniikasta tule mitään. Haastaisinko nyt itseäni ja suon tilaisuuden oppia hankalasta tilanteesta, vai valitsenko mielelle helpomman vaihtoehdon, mikä voi palvella toisella tavalla paremmin. Aikido on taistelulaji, eli ihmisten välillä ilmiselvä konflikti, minkä ratkaisemiseksi tehdään työtä. Oman mielentilan tutkiminen on heti käsiteltävissä, jos siihen on haluja.

Nykyään minulla on harvemmin tilanteita, joissa en mielellään harjoittele jonku kanssa. Oma itseluottamus on kasvanut taitojen kehittyessä. Lisäksi nykyään pystyn harjoittelemaan eri asioita erilaisten ihmisten kanssa. Joitan asioita ei pysty harjoittelemaan kaikkien kanssa, mutta olen alkanut näkemään paljon mielenkiintoisia asioita, joita voi harjoitella erilaisten harjoitteluparien kanssa. Jatkuvasti tulee uusia asioita, mitä haluaisin kehittää eteenpäin. Aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen, joten pitää priorisoida. Mutta kuinka optimoida erilaisten kehittämiskohteiden välillä ja voisiko sitä kehittää jotenkin. Taas yksi asia, mitä haluasin kehittää eteenpäin. Samalla kuitenkin havaitset erilaisia keinoja kehittää asioita. Asiantuntija näkee asiat erilailla kuin maallikko.

Erilaise taidot, mitä aikidon kautta kehitän ovat loistavasti sovellettavissa muuhunkin elämään. Ja niitä myös pitää soveltaa. Ei tässä muuten mitään järkeä olisi. Tietenkin liikunnasta ja jumppaamisesta, ajatusten siirtämisestä pois arjesta ja muusta lajiin kuuluvasta on hyötyä, mutta nämä hyödyt on saavutettavissa monilla muillakin tavoilla. Toisaalta myös muista lajeista opittuja asioita voi ja kannattaa soveltaa elämään, ei aikido ole tässäkään mielessä mikään poikkeus. Oppien soveltaminen elämään on itselle vähän haastava käsite, koska minulle aikido on niin iso osa elämää. Minulle aikido on hieno mahdollisuus omistautua asialle täysin, mutta silti elää lähes ”normaalia” elämää. Voi elää vähän kuin urheilija, mutta ei tarvitse olla fyysisesti mitenkään erikoisen hyvä. Itseasiassa ihan rapakuntoiset ja rikkinäiset ihmiset harjoittelevat aikidoa ja voivat päästä jatkuvasti eteenpäin. Jokaisen harjoittelijan aikidopolusta tulee on omanlaisensa. Jokaisesta voi tulla aikidomestari, koska vain itse voi olla oman ainutlaatuisen tien tuntija. Hyvät aikido opettajat voivat tulkita ja antaa neuvoja tiellä ja opastaa omien kokemusten ja havaintojen pohjalta, mutta sinä itse olet omien ajatusten mestari.

Samaa oman polun mestari ajatus löytyy myös muualta kuin aikidosta, mutta aikidossa oman itsensä voittaminen ja kehittäminen on todella kiinteä osa lajia. Kuten lajin perustaja opetti:

”Masagatsu agatsu” – Todellinen voitto on voitto itsestä

Laji on kohtuullisen laajalle levinny ja opastajia ja kanssa kulkijoita löytyy paljon. Toki, kun ui tarpeeksi syvälle, vähenee yhtä kauas rannasta päätyneiden oppaiden ja kanssa harjoittelijoiden joukko. Mutta siinä vaihessa kun olet jo niin kaukana, että muut eivät halua tulla mukaan, olet saanut jo paljon hyviä neuvoja lähteä tutkimaan itse eteenpäin.

Kuitenkin vaikka tunnistan kehitystä, minulla ei ole mitään keinoja todistaa, että muutokset johtuvat aikidon harjoittelusta. Jos olisin saman ajan käyttänyt johonkin täysin muuhun, olisinko ajatusmailmaltani paljonkin erilainen. Varmaankin erilainen, mutta mahdotonta sanoa kumpi on parempi. Ihmismieli kuitenkin kasvaa jatkuvasti ja kehitystä tapahtuu kaiken aikaa. Näemme kuitenkin toteutuneena vain yhden polun ja kaikki muut vaihtoehdot ovat arvailuja, joista meillä ei ole keinoja saada tietoa. Varmaan olisin lähes yhtä onnellinen suuntaamalla energiani muualle, ei siis ehkä ole mitään hyvää syytä harjoitella aikidoa, mutta toisaalta ei liene mitään syytä olla harjoittelemattakaan kun se kuitenkin antaa paljon. Jos tulee tilanne, että en mielestäni mitään saa harjoittelusta, toivon olevani tarpeeksi rohkea vaihtaakseni suuntaa.