Avainsana: Dojo

Dojon perustaminen on ollut oma haave pitkään. Käytännössä sen perustaminen on kuitenkin tuntunut mahdottomalta.

Miksi minä sitä dojoa perustaisin. On paljon taitavampia aikidon harrastajia, joiden oppiin kannattaa mennä mieluummin. Ihan täältä kotikaupungistakin löytyy taitavampia. Mitä nekin ajattelisi, jos minä laittaisin oman kamppailusalin pystyyn. Enhän minä ole harjoitellut vielä kuin 14 vuotta.

Mitä annettavaa minulla on, kun jokaiselta leiriltä tulee aina uusia mielenkiintoisia ideoita omaan tekemiseen lisäksi. Oma tekeminen on vielä niin pahasti kehitysvaiheessa, että eihän näillä taidoilla voi alkaa muille kertoa mitä tehdä.

Eikö löytyisi jotain parempaa esiintyjää vetämään uusia harrastajia lajin pariin. Miksi tällaisen heikon tarinankertojan kannattaisi alkaa julkaisemaan podcastia?

Aina on löytynyt paljon syitä sille, miksi tämäkin haave on aina jäänyt toteuttamatta. Tässä ideassa on paljon asioita miksi kukaan järkevä ei tätä lähtisi toteuttamaan.

Viime syksynä aloimme Saritan kanssa juttelemaan enemmän aikidosta. Alkuun ei kovin vakavasti ja enemmän teoreettisella tasolla. Tietyt ajatuskuviot alkoivat toistumaan ja aloin uskaltamaan kertoa haaveestani perustaa oma aikidosali. Sarita osti ajatukseni.

Nyt ollaan lyhyessä ajassa tehty paljon asioita ja viety ideaa eteenpäin. Vaikka ollaan tehty paljon töitä ja konkreettisia asioita, silti etenkin ennen idean julkituomista minulla oli suuri sisäinen pelko siitä miten ihmiset ottaa idean vastaan. Kokeeko muut paikalliset harrastajat uuden toimijan yhteisöä rikkovana vai ymmärtävätkö he mitä yritämme tehdä?

Mitä omat aikidoauktoriteetit ajattelee? Joudunko selittelemään miksi en ole heitä ottanut mukaan ideoimaan? Tulenko hylätyksi?

Miten muut aikidokaverit suhtautuu tilanteeseen. Kuinka paljon joutuu selittelemään. Kuvitteleekohan ne, että nyt yritetään nousta sensei luokkaan. Joudunko hyväntahtoisen naljailun kohteeksi.

Kiitos kaikille, jotka olette todistaneet omat pelkoni typeriksi. Kiitos Sarita, että olet uskonut tähän.